syrjäytyneiden yksityiskohtainen suunnitelma kokoomuksen edustajien teloittamiseksi
Kokoomussyrjäytyneiden yksityiskohtainen suunnitelma kokoomuksen edustajien teloittamiseksi
Kokoomus julkistaa Nykypäivä-lehdessään tukijoitaan. Lehden mukaan puolue on kerännyt lahjoituksia 30:ltä suomalaiselta kesän ja syksyn aikana. Suurin potti 20 000 euroa on tullut Troll Ventures Oy:n toimitusjohtaja Elmar Paanaselta. Muut listan lahjoittajat ovat mukana 5000 eurolla. Yhteensä rahaa on kertynyt näistä lahjoituksista 165000 euroa. Lahjoittajiin kuuluu muun muassa pörssiyhtiö Elcoteqin suuromistaja Antti Piippo, Nokian ex-toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo, Sampo-konsernin hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos sekä Energiayhtiö Fortumin hallituksen ex-puheenjohtaja Peter Fagernäs. Mukana ovat myös F-Secure-tietoturvayhtiön perustaja Risto Siilasmaa sekä Hesburger-ketjun perustaja Heikki Salmela sekä vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto. Moni lahjoittajista on ollut myös aiemmin tukemassa puoluetta. Kokoomuksen 11 miljoonan euron tuloista valtaosa koostuu kuitenkin lehden mukaan puolue- ja viestintätuista. Jäsenmaksuista kertyy noin miljoona.